Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

31. MATKA KLOVNIMAAILMAAN

Tumppurekan ensimmäisessä pysähdyspaikassa Jyväskylässä sain vanhemmilta naisihmisiltä naurahtavan ihailevia katseita ja kommentteja.   Aloitin villatumpun neulomisen varmaan neljä kertaa ja aina vain purin aikaansaannokseni.  Lukulasit ei tulleet mukaan ja lankakaan ei ollut kovin kierteistä, joten langat näyttivät sotkeutuvat toisiinsa, vaikka periaatteessa olivatkin erillisinä lenkkeinä neulepuikolla.   Revi siitä sitten huumoria.  

 

Jos haluat päästä kokemaan tuota samaa, niin Tumppurekan kiertue jatkuu helmikuun puoliväliin käyden paikkakunnilla :  Pori – Turku – Tammisaari  - Helsinki – Hämeenlinna – Lahti  -  Kouvola -  Lappeenranta – Mikkeli – Joensuu -  Kuopio – Kajaani – Rovaniemi – Oulu – Kokkola – Vaasa – Seinäjoki.

 

Tuollaisia vasta-alkajan epäonnistumisia korostamalla tai neulomisen mittakaavaa suurentamalla niistä voisi ehkä luoda gägejä.   Mies kutomassa on jo itsessään koominen asetelma.   En tiedä kuinka monta miestä Tumppurekkaan tänä vuonna uskaltaa mennä nolostumaan. Tässä kuvassa on muuten ensimmäinen kutomani lapanen.  Saattaa herättää huvitusta.

 

 

 

Sitten tuli mieleen, että Sampo Kurppa tekee naruhahmoja (string figures tai string tricks).  Seuraavalla sivustolla näet joitain helpohkoja narutemppuja, joista viimeinen ”The Wink” (silmänräpäytys) on ehkä parhaiten selostettu ja käyttökelpoisin klovnerian lisämausteeksi.

 

http://www.alysion.org/figures/introkids.htm

 

Koska tällä kertaa juttu tuntuu lähtevän lapasesta, niin laitanpa seitsemän koomista ominaisuutta, joilla ehkä ilo irtoaa herkemmin:

 

 

MEKAANISUUS

TEENNÄISYYS

VAATIVAISUUS

KIRJAVIISAUS

HUONOTAPAISUUS

KEINOTEKOISUUS

MUISTAMATTOMUUS

 

 

Koska viikon videot poistuvat nyt Pelleopistosta lukuun ottamatta klovnien omia kotisivuja, niin pyydän sinua vastedes tekemään itsepalveluhakuja  joistakin kuuluisista klovneista, jotka olen korostanut lihavoinnilla ja kursiivillaVideoita näkyy olevan vielä katsottavissa - kuinka kauan se onkin ihan eri asia. Viivyttely voi olla kohtalokasta.  Lähteenä olen käyttänyt lähinnä Wikipedian  ”List of clowns” –listausta, joka ei ole kyllä läheskään täydellinen.  Vastaisuudessa Clownalley –sivustolta poimin myös joitain nimiä. Myös eräs miimisivusto vaikuttaa lupaavalta tietolähteeltä. Tällä kertaa on esittelyvuorossa eri musiikki-instrumentteja taitava klovni GROCK.  

 

Aamulehdessä arvosteltiin Circus Ruska Festivalin esityksiä.   Jani Suihkonen oli lisännyt taidokkaan jonglöörauksensa  naurettavuutta kömpelöllä tanssahtelulla, jolloin vastakohdat huvittavat.  Compagnie Morosofin kiipeilyssä taas yllättävät seinänluukut ja niiden läpi liikkuminen loivat komiikkaa.  Ajattelin referoida Aamulehteä, koska nuo havainnot saattavat välittää uusia klovneriaideoita  Pelleopiston lukijoille.

 

 

                 Pelleilemisiin,

 

                 Pelle

 

 

27. MATKA KLOVNIMAAILMAAN

Pelleopisto siirtyy joululomalle, mutta joulunpyhiksi onkin tarjolla viihdyttävä  lahja klovnerian ystäville : ilmeisesti  maailman kattavin klovnisivusto CLOWNALLEY(PISTE)NET. 

 

 

Tutkimalla sen videoita ja sieltä löytyviä linkkkejä menee  vuodenvaihde hauskoissa ja virikkeelisissä merkeissä.  Yksi suositeltava tapa on aluksi vilkaista tuon blogin arkistot nopeasti läpi alkaen vuodesta 2006. Riippuu sitten omasta aktiiivisuudesta, miten paljon siitä tarjonnasta pystyy hyödyntämään.

 

 

 

 

Joulukuun klovniksi on valittu TUIJA ERNAMO.   Suurisilmäinen, katseillaan komiikkaa luova  klovni tuli tunnetuksi Sisko ja sen veli – TV sarjasta.  Viikon videona on kuitenkin hänen roolisuorituksensa "Kyllä isä osaa" –sarjasta (poistettu).

 

 

 

Iloisena uutisena Pelleopisto tiedottaa, että Jyväskylässä aloittaa toimintansa Jyväskylän sirkuskoulu vuoden 2012 alussa:

 

http://www.dash.fi/sirkuskoulu

 

Tuija Ernamon mainioista roolitöistä innostuneena tällä kertaa koomiset periaatteet liittyvät suhteellisuuteen eli komiikkaan joka voi syntyä vain parin kanssa tai ryhmässä.

 

 

OUTO MIELENKIINNON KOHDE

TOISEN PUUHIIN SEKAANTUMINEN

PÄÄMÄÄRÄTIETOINEN KIUSAAMINEN

VÄÄRÄSSÄ JOUKOSSA OLESKELU

YLLÄTTÄVÄ APU

KULTTUURIEN YHTEENTÖRMÄYS

YKSI RYHTYY TUOMARIKSI

 

 

Lisävinkkinä kerron, että Helsingin Kaupunginteatterin näytelmät, joissa ohjaajana on toiminut Neil Hardwick, ovat antoisia kaikille laadukkaan komiikan ystäville.  Niistä näytelmistä löydät analysoimalla vielä paljon lisää koomisia periaatteita.

 

Joulusirkuksista voi Suomessa nauttia vielä loppiaiseen asti.

 

 

 

                          Iloista joulua ja hassua vuotta 2012

 

 

                          Pelle

 

 

 

16. MATKA KLOVNIMAAILMAAN

 

ANNU VALONEN on tämän lokakuun klovni Pelleopistossa.    ”Kuka Annu Valonen?” saatat kysyä.  Itsekään en ollut hänestä mitään vielä viikko sitten kuullut, mutta roolisuorituksensa Mari Rantasilan ohjaamassa ja 2010 valmistuneessa koko perheen musiikkikomediassa ”Risto Räppääjä  ja polkupyörävaras” sai minut ihastumaan klovnimaiseen näyttelemiseensä.  Erityisen merkittäväksi hänen roolisuorituksensa teki se, ettei puvustus tai maskeeraus useissakaan kohtauksissa ollut se koominen elementti. Annu Valosen  fyysinen komiikka perustui lähinnä liioiteltuihin tunteisiin.

 

Viikon videolla (poistettu) näkyy lähes pelkkään tunneilmaisuun perustuva ranskalainen klovniesitys. Klovni esittää tunnetta, joka on kirjoitettu lattialla olevaan paperiin.  Näkyy naurattavan lapsia, vaikka onkin aika pelkistetty esitys:

 

 

 

Seuraavan  luettelon avulla voit kehittää omaa fyysistä tunneilmaisuasi.

 

 

 YLI

 KAKSI

 TUHATTA

 ERILAISTA

 TUNNETTA

 ILMAISEVAA

 SANAA

 

 

http://tunnekartta.vuodatus.net/blog/category/t+u+n+n+e+s+a+n+a+t

 

Muistathan, että klovnin tunneilmaisun tulee olla liioiteltua, mutta ei kuitenkaan pelottavaa. Olennaista on myös kokonaisvaltainen eläytyminen  alkaen värikkäistä  mielikuvista päätyen aina varpaiden liikkeisiin.  Vaikka kummatkaan eivät näy yleisölle, niin ne varsinkin korostuneen hengityksen avulla välittyvät katsomoon.

 

Tärkeintä on kuitenkin se, että pitää yleisöstään ja siitä mitä tekee.  Sen osaa myös Klovni Sebastian,  joka esiintyi nyt lauantaina Jyväskylän Jyväskeskuksessa.  Ihailin varsinkin hänen vatsastapuhumistekniikkaansa, jossa leuan alta ei näkynyt minkäänlaista liikettä.  Harjoitus tekee mestarin tuossakin taidossa, mikäli fyysiset ominaisuudet eivät ole esteenä.  Oma kaksoisleukani heiluu liikaa harjoitellessa, joten keskityn ilmeilyyn, joka on itselleni luonnollisempaa.

 

 

 

Joudun kaksoisleuka heiluen syömään sanojani, ettei Suomessa osattaisi tehdä laadukasta klovneriaa lapsille.  Kun käsikirjoituksen laatijat, ohjaaja, musiikin säveltäjä sekä  näyttelijät ovat Suomen parhaimmistoon kuuluvia, niin tuloksena voi olla  kotimaisen elokuvan klassikko.   Vantaan Kartanonkoskella kuvatut maisemat ovat  myös mitä satumaisimmat.

 

”Risto Räppääjä ja polkupyörävaras” on muuten mitä mainioin klovnerian  videoitu oppitunti.  Löysin itse sieltä Ulla Valosen lisäksi ainakin kahdeksan klovnimaisesti näyttelevää hahmoa - muutamat heistä hyvinkin tunnettuja näyttelijöitä.   Eppu Normaali – yhteyeestä  tuttu Martti Syrjä on mielestäni oiva veijarityyppinen klovni.

 

Kun  jokainen elokuvan klovnihahmo esittää enemmän kuin yhden hauskan ilmeen, eleen tai sanonnan, niin katsomalla DVD:n voit oppia kymmeniä tapoja hauskuuttaa yleisöäsi.  Ensin voit matkia niitä sellaisenaan kotioloissa ja vähitellen oppinet myös soveltamaan niitä persoonallisella tavalla.   Koska elokuvan on nähnyt jo 300 000 ihmistä yksistään elokuvateattereissa, niin tyylitellyt ideavarkaudet voivat myös naurattaa.

 

Suosittelen DVD:n katsomista vaikkapa kynän ja paperin kanssa.  Voit kirjata sitten huomaamasi klovnimaisuudet. Myös elokuvan draamarakenne on opettavainen : miten jännittävät ja surulliset kohtaukset limittyvät koomisiin hetkiin.  Sirkuksessahan paussipellen tehtävä on lievittää vaativien akrobatiasuoritusten luomaa jännitystilaa.  Oman esityksesikin sisälle voit rakentaa erilaisia tunnetiloja luovia tuokioita.

 

”Risto Räppääjä ja polkupyörävaras” on ollut myynnissä DVD:nä jo jonkun aikaa.  Itse hankin sen Jyväskylän Minimanista hintaan 6,90 e.  Sisältää niin runsaasti iloenergiaa, että tuo sijoitus kyllä kannatti.  Elokuvasarjan kolmas osa  Risto Räppääjä ja viileä Venla” ilmestyy valkokankaalle 10. helmikuuta 2012  ja Annu Valonen esiintyy myös siinä.

 

Osa tämänkertaisesta ylitsepursuavasta suitsutuksesta johtunee siitä, että oma äitini on myös toiminut puhelinmyyjänä  Annu Valosen esittämän roolihahmo  Rauha Räppääjän lailla. 

 

Mitä läheisemmin  hahmon tuntee, sitä koomisemmaksi sen kokee.

 

 

 

            Pelleilemisiin,

 

            Pelle

 

 

 

 

5. MATKA KLOVNIMAAILMAAN

 

Neville Tranterin ”The Power of the Puppet”-nukketeatterikurssi Jyväskylän Kesässä yllätti minut monipuolisuudellaan ja perusteellisuudellaan.  Kirjoitan tähän pienen koosteen  29 sivuisista muistiinpanoistani ja muistikuvistani.

 

Pelleopistossa pitkään käsitelty status-aihe tuli esille myös nukketeatterimaailmassa guruna pidetyn Neville Tranterin kurssilla.  Sen tajuaminen helpottaa draaman kirjoitusta.  Statusvaihtelu tuo esitykseen eloa.  Draama-ainesta saa myös  hahmojen kipukohdista, joita yritetään piilottaa,  syvästä intohimosta sekä elossapysymisen haasteesta. Yllättävän paljon  muutakin yhteistä liittymäpintaa  nukketeatterista ja klovneriasta löytyi.

 

Neville itse  kertoi aloittavansa esitystensä ideoinnin uskottavien hahmojen kehittelyllä.  Hahmot edustavat joitain arkkityyppejä, jotka kuuluvat ihmisten yhteiseen alitajuntaan.  Pelle on arkkityypeistä yksi.  Muista Neville mainitsi ainakin seuraavat : isä, äiti, lapsi, vauva, roisto, hullu, prinsessa, prinssi, Jumala, Saatana, kuolema, pomo, alainen, pappi.  Arkkityypit voivat saada eri muotoja, joista Neville toi esimerkkinä koiraperheen.

 

Viimeisen päivän harjoituksessa esitin Zino-nuken kanssa laulun tosi vanhasta arkkityypistä : Ukko Nooasta.  Alla kuva soolo-osuuteen valmistautuvasta  Zinosta.

 

 

 

Naurua kurssillamme riitti ja se oli aina hyväntahtoista, vaikka naurettiinkin asioille jotka eivät sujuneet aivan täydellisesti.  Toisten virheet toimivatkin paljolti opetusmatariaalina ja niistä voi olla kiitollisia.  Nuketatterissa kun omia virheitään on kovin vaikea huomata ilman ulkopuolista havainnoijaa.  Pellekin tekee paljon asioita väärin, mutta hänet silti hyväksytään.  Riemastuttava oivaltaminen tai joko iloinen tai sitten piinaava tuttuus ovat myös usein käytettyjä naurun lähteitä.

 

Aivan uusi klovnityyppikin kurssilla keksittiin.  Nukketeatteritaiteilija Timo Väntsi totesi, että tyrkkyjulkkikset ovat tämän päivän klovneja.  Tuosta aiheesta saisi ehkä inhoklovneriaa nykysirkukseen. Oikeastaan kyse on aivan sama linssiludeilmiö, mitä Charlie Chaplin käytti aiheena ensimmäisessä kulkuriasuisessa lyhytfilmissään "Kilpa-ajot".

 

Kehonkielelle omistettiin puolet kolmen päivän nukketeatterikurssin ajasta.  Klovneriassakin on suotavaa kehittää kehonkielen ilmaisua mahdollisimman monipuoliseksi rytmiä ja sen vaihtelua unohtamatta.  Helposti hahmotettavat liikeradat ja katseen suunnat lisäävät katsomisnautintoa.  Nukketeatterissa liikkeiden selkeys ja ”yksi liike kerrallaan” –periaate ovat elintärkeitä kuten mimiikassakin.  Neville Tranter opetti nukketeatterin perusliikesarjaksi seuraavaa yhdistelmää, jonka avulla klovnikin voi selkiyttää ilmaisuaan:

 

-pään ja katseen liike ( yleisön huomio kohdistetaan )

-käsiele ( uusi kehonasento valmistaa  näyttämön tekstille )

-teksti ( mahdollisimman elävästi painottaen )

 

Harjoituksissa rikoimme joskus tahallamme tuota sääntöä vain huomataksemme, että niin syntyi välillä koomista ilmaisua.  Tekstin jälkeen esitetty, kuvaava ele antaa sille hassunkurisen leiman.  Se saattaa sopia johonkin klovniesitykseen lisämausteeksi.

 

Zino osoitti meille, että hän on uskomattoman ilmaisuvoimainen.  Nukettajan energia välittyy nuken kautta ja jokainen liike luo merkityksen yleisön mielessä.  Alla pieni otos Zinon ilmeistä:

 

  

 

 

  

Nukenrakennuksen eräs niksi on silmien asettaminen samansuuntaisesti vinoiksi.  Se saa aikaan vaikutelman tunteiden vaihteluista eri pään asennoissa.  Zinon tyyppisen nuken pään koko on vaikuttavimmillaan, kun se on joko pienempi tai huomattavasti suurempi normaalikasvoja. Tässä Neville Tranterin tekniikassahan nukettaja on vapaasti yleisön nähtävissä normaali- tai roolivaatteissa.

 

Suun saa vaikuttamaan aidolta, kun yläkitaan maalaa mustan puoliympyrän nielua kuvaamaan ja alakitaan taas punaisen puoliympyrän kieleksi.

 

Jo edellisellä kerralla Pelleopistossa aloitettuun huulisynkronoinnin opetukseen  sain kurssilta pari hyvää vinkkiä. Suun avautumisen suuruuteen  Neville Tranter ei kiinnittänyt kurssilaisten huomiota, mutta perussääntönä on se että vokaalien aikana suu on auki. Suun on hyvä sulkeutua joka sanan jälkeen.  Tosin tuon säännön rikkominen ei ole kuolemansynti, kuten Neville Tranterin ohjaamassa ja Satu Paavolan käsikirjoittamassa 3D-nukketeatteriesityksessä Martti Suosalo osoitti.  Tekninen taika, joka lisää nuken puheen illuusiomaisuutta, on nuken suun sulkeminen muutaman sekunnin kymmenyksen nukettajan suun sulkeutumisen jälkeen.  Näin yleisön huomio suuntautuu viimeisenä liikkuvaan nuken suuhun.

 

Eräässä lauluharjoituksessa tuli esiin pitkien ja harkittujen taukojen teatraalinen vahvuus.  Jos ja kun olet saanut yleisön mielenkiinnon itseesi, niin rohkealla tauotuksella, sen aikaisella kuvaavalla liikkellä tai liikkeen pysäyttämisellä luot dramaattista jännitettä.  Sen voi sitten laukaista jollain nauratuksella.  Eihän maallinen elämäkään pelkkää iloa ole – ainakaan minulla.

 

Neville Tranter osoittautui todella taitavaksi ja kurssilaisia kunnioittavaksi kouluttajaksi.  Suuret taiteilijat tunteekin juuri tuollaisesta itseään korottamattomasta asenteesta  Hänellä on takanaan 30 vuoden ura nukketaiteilijana ja 22 valmistettua esitystä, joihin hän on valmistanut itse nukkensa.   Pienessä matkalaukussa matkustava Zino puolestaan oli ennen sadoilla nukkekurseilla saavuttamaansa maailmanmainettaan kabareetaiteilija, joka esiintyi yhdessä Nevillen kanssa.

 

 

 

Erityiskiitos Zinolle, joka muisti taukojen aikana levätäkin.   Siinä kai sen rentouden salaisuus, jolla hän ylti aivan uskomattomiin suorituksiin.  Yritäpä sinä purra varpaitasi.

 

Tällä kerralla Pelleopistossa ei esitellä normaaleja seitsemää naurattamisen salaisuutta. Nyt tulee vain yksi liioiteltuihin tunteisiin liittyvä.  Eräässä harjoituksessa nimittäin pari kurssilaista sai mielettömän naurumyrskyn aikaan uskomattomalla arkuudellaan tilanteessa, jossa normaalielämässä toimitaan hyvin varmoin ottein.  Arkuus löytyy tunnekartalta kello yhdentoista suunnalta keskipisteestä lukien toiselta kehältä.  Voit miettiä myös muiden tunteiden liioittelun tuomaa huvittavaa vaikutusta.

 

Noin tuhat naurattamisen periaatetta eli ”Niin paljon on aihetta nauruun”-lista löytyy naurukouluttaja Vesa Karvisen ”NAURUN ABC” –kirjan liitteenä.  Voit hankkia ”NAURUN ABC”-kirjan itsellesi Pelleopisto-hintaan 5 euroa (sis 8% alv) johon lisätään postituskulut 4 euroa kirjoittamalla tilauksesi osoitteeseen :

 

 www.leikkimieli.fi/palaute.php  

 

Tämän kertainen matka klovnimaailmaan suuntautui syvälle nukketeatterin kulisseihin. Aikuisille suunnattu nukketeatteri on ulkomailla suosittua.  Suomessa se genre on vasta nousemassa.  Jos haluat olla mukana tässä ensimmäisessä aallossa klovnerian keinoin, voit ottaa yhteyttä valtakunnalliseen nukketeatteriyhdistykseen Suomen  Unimaan.  Suomessa on nyt kaksi nukketeatteriin erikoistunutta läänintaiteilijaakin Aapo Repo Mikkelissä ja Timo Väntsi Turussa.  He saattaisivat ilahtua yhteydenotostasi.

 

 

                             Pelleilemisiin,

 

 

                             Pelle Gudsson

 

 

P.S. Viikon videoksi löytyi kuin löytyikin Nevillen ja Zinon yhteinen lauluesitys Nevillen omalta YouTube-tililtä

 

http://www.youtube.com/watch?v=7HcpBz8N8ZI&feature=related

 

Tuota videota katsellessa tulee melkein kylmät väreet, kun muistaa  laulaneensa samaisen Zinon kanssa. 

 

 

Tässä nukketeatterikoosteen kauniiksi lopuksi  marionettipelle.  Sen on valmistanut Aapo Repo.

 

 http://www.nukkereaktori.com/fi/index.php?option=com_rsgallery2&page=inline&id=53&Itemid=77

 

 

Kiinnostaisiko sinua tehdä tai teettää keikoillesi itsestäsi marionettinäköisnukke?  Se lisäisi mielettömästi esityksen ulottuvuuksia.  Nuken käyttö klovneriassa  mahdollistaa erilaisten statusasetelmien käytön yhden henkilön showssakin.

 

 

 

 

 

 

 

 

3. MATKA KLOVNIMAAILMAAN

 

Piti jo viime kerralla painottaa sitä, että esityksen äänimaailmaan kannattaa panostaa.  Siihen saatat tarvita äänialan ammattilaista. Tässä viikon videossa Neville Tranter käyttää omien, rooleja korostavien ääniensä lisäksi myös joitain äänitehosteita:

 

http://www.youtube.com/watch?v=tJ0wkSErIUg

 

Statusklovnerialistaukset ovat lähenemässä loppuaan.  Laitanpa tähän statusklovnerian mestareista, Marx-veljeksistä tehdyn T-paidan kuvan kiihdyttämään ajatuksiasi.

 

 

 

Statustaan voi korostaa seuraavilla keinoilla:

 

 

Suorien kysymysten inhoaminen

Itseään fiksumpien alaisten inhoaminen

Puheenaiheista päättäminen

Tekemisistä päättäminen

Sisäänpääsystä päättäminen

Ajankäytöstä määrääminen

Alaistensa puolesta puhuminen

 

 

Komiikkaa syntyy sitten, kun näitä säännöksiä onnistutaan ovelasti uhmaamaan.

 

Huulisynkronoinnin opetteluni on edistynyt sen verran, että tajuan A:n ja Ä:n vaativan kaikkein suurimman suun.  Myös peukalon liikuttaminen muiden sormien alapuolella alkaa jo onnistua.  Sillä siis säädellään suun aukioloa.  Tarkoituksena on tehdä lista paperille eri äänteiden vaatimista huulien asennoista.  Siten Neville Tranterin kolmipäiväisestä kurssista tulee hieman helpompi, kun on harjoitellut nukketeatteriin kuuluvaa huulisynkronointia etukäteen.  

 

Viikon videon linkin kautta voit katsoa 33 Neville Tranterin mielikuvituksellista esitystä.    Ehkäpä ne saavat joitain inspiraatioita syntymään mielessäsi.  Klovneriaan voisi  liittää myyttisiäkin elementtejä tai klovnin voisi sijoittaa historian tapahtumien keskelle.  Ehkä?  Aikakoneella matkustava pelle voisi olla siis myös eräs klovnihahmo.

 

 

                        Pelleilemisiin,

 

                        Pelle

 

 

Ranskan alkeita ja KLOVNITAITOJA : osa 51

  

 

Ranskan alkeiskurssi  Le gâteau  PALA  18

 

 

 

    Siiliparatiisi

 

Tuli tällä kertaa rekka-aiheinen kakku, koska tarkoituksena on nyt tällä lyhyellä oppitunnilla harjoitella ranskan r-äännettä.  Kurkussa ääntyvä r on ranskan kieltä tyypillisimmillään.  Tosin sen ääntäminen vaihtelee alueittain.  Esimerkiksi Etelä-Ranskan maaseudulla voi kuulla aivan suomalaistyyppisen r:n.  Kanadassakin taas r on vähän pehmeämpi.

 

R-kirjain äännetään sanan tavallisesti sanan lopussakin – poikkeuksena ER päätteiset verbit, joissa r ei äänny.  Myöskään  -IER 

 ja -GER  päätteisisissä substantiiveissa ja adjektiiveissa ei r lopussa äänny.  Huomaa myös, että kaksois -R ei ole yhtään tavallista r-äännettä voimakkaampi.

 

Ranskalainen r lausutaan kieli alhaalla.  Lievä täry saattaa tulla kurkun lisäksi kielen takaosasta.  Liian ahkera syvän kurkku-r:n harjoittelu voi alussa tuntua kivulliselta.  Kivun tuottaminen ei kuitenkaan ole Le gâteau- kurssin tarkoitus.  Tärkeää on saada kielen kärjen täry loppumaan.  Niin ollen r- ja l-äänteet  muistuttavat vähän toisiaan.  Seuraavassa on muutamia harjoituksia r:n ja l:n erottamiseksi:

 

http://phonetique.free.fr/phonconson/lr/lr1.htm

http://phonetique.free.fr/phonconson/lr/lr2.htm

http://phonetique.free.fr/phonconson/lr/lr3a.htm

http://phonetique.free.fr/phonconson/lr/lr3b.htm

http://phonetique.free.fr/phonconson/lr/lr4.htm

http://phonetique.free.fr/phonconson/lr/lr5.htm

 

Käytännön kuullun ymmärtämistä r-äänteille tarjoaa Jacques Brel ikivihreällä ”Ne me quitte pas”-laulullaan.  Se on tekstitetty englanniksi. 

 

Ranskan kielen r-äänne saattaa normaalissa kielenkäytössä olla melko vaimea, kuten voit kuulla  klikkaamalla asteriskilla merkittyä  puhuvan sanakirjan luo johtavaa ääntämisohjetta.  Englanninkielisessä sanakirjassa tule klikata sitten vielä kaiuttimen kuvaa.

 

 

 

COMPRENDRE       [  ko~pra~dr  ] *        ymmärtää

 

PORTER     [  pOr.te  ] *       kantaa,  pitää yllä jotain vaatekappaletta

 

MONTRER      [  mo~tre  ] *       näyttää, osoittaa

 

CONTRE        [  ko~tr  ] *      vastaan

 

DROIT      [  drua   ] *      oikeus, oikeanpuoleinen, tullimaksu (TOUT DROIT = suoraan eteenpäin)

 

GAUCHE      [  goosh  ]     vasemmanpuoleinen, väärä

 

PARTIR  §      [  par.tiir  ] *      lähteä,  matkustaa pois 

 

RIEN       [   rjä~ ]  *   ei mitään       [ sanan lopussa  -IEN lausutaan  jä~ ]

 

POURQUOI  ?      [  por.k.ua  ] *    miksi?

 

TROP      [  trO  ] *      liian

 

ORDRE       [  Ordr  ] *      järjestys 

 

RECEVOIR  §       [  rö.sö.vuar  ] *       vastaanottaa

 

 

 

Lähes kaikki yllä luetellut r-äänteitä sisältävät sanat ovat kahden sadan yleisimmän ranskan sanan joukossa.  Nämä on siis syytä kerrata aina aika ajoin.  Niin myös aikaisempien oppituntien hyvin yleiset ranskan sanat.  

 

Tälläkin kertaa verbit on merkitty vihreällä ja niitä klikkaamalla selviää niiden taivutusmuodot.  §-merkki tarkoittaa melko epäsäännöllistä taivutusta, joka on syytä aikanaan opetella ulkoa.

 

 

 

 

               "That’s all folks" och samma på franska:  

              –C’est fini les amies!

 

 

 

                Pelle Gudsson

 

 

 

 

Epätoivoisesti rakastunut klovni onkin eräs klassinen klovnityyppi. Pelle Hermannikin empi ja empi pitkään kosimispuuhissaan.

 

Tavallaan tuo sydän sykkyrässä oleva pelle on ihan osuva vertauskuva monen miehen ihastumisesta : hymy nousee korviin.  Valitettavasti tuoreen tutkimuksen mukaan naiset eivät pidä hymyilevää miestä partnerinhakumielessä vetovoimaisena. Ei ainakaan ennen kun tämä nolostuu. Tästä voisi saada oivan klovnishown, jossa pelle saa käsiinsä tuon tutkimuksen ja yrittää esittää pahista punanenä päässään. Vastanäyttelijälle  löytyy netistä käytännössä testattuja  keimailuohjeita.  Arkielämästä löytyy parhaat klovnerian aiheet. Tuon  ensimmäisen linkin Demi-lehden megamokiakin voisi soveltaen käyttää esityksissä.

 

Kuvan puunukke kuvannee aika hyvin lemmenpistoksissa olevaa pelleä.

 

 

 Sirkusmaailma

 

Statusklovneriaa on paljon arjen parisuhteissakin.  Komiikan näkeminen niissä vaatii kylläkin usein hieman ajallista välimatkaa. Seitsemän eriarvoiseen asemaan perustuvaa koomista keinoa on taas seuraavassa:

 

 

Väärien lupausten käyttö, jotta toiset toimisivat tietyllä tavalla

Yksinoikeuksien pidättäminen itsellään tiettyihin mieluisiin tehtäviin

Kaiken kauniin haaliminen itselleen

Epäkohtien lisääminen niitä erityisesti etsimällä

Tottelemattomuuden inhoaminen

Jonkin sellaisen tekeminen, mitä ei toisille myönnä

Työn merkityksen korostaminen, vaikka itse laiskottelee

 

 

Tuo kaiken kauniin rohmuaminen saattaisi toimia klovneriassakin. Samoin viimeinen kohta.

 

Nyt  kesäkuun 9.-12. päivä Helsingin Ruskeasuolla Steiner.koululla järjestetään Pohjoismainen jonglööraustapahtuma.  Siellä voi oppia koomistakin jonglöörausta, joka aina perustuu riittävän hyvään perusasioiden hallintaan.

 

http://www.nordicjuggling.com

 

Suurempaan EJC2011 tapahtumaan Münchenissä voi ilmoittautua 25 eurolla alennettuun hintaan vielä tämän kuun ajan.  Sinne on tulossa tuhansia sirkusalan ihmisiä ja tunnelma lienee vielä viimevuotista Joensuun jongleerausjuhlaakin tiiviimpi:

 

http://www.ejc2011.org/index.php?pid=95

 

 

 

Taidan itse käydä aina myöhästelevän klovnin perustyypistä.  Nyt taas Pelleopistolla on suru ilmoittaa, että kuluneena viikonloppuna Imatralla pidettiin Mustan ja valkoisen teatterifestivaali.  Pitänee oppia täyttämään kalenteria, jotta voisi ennakoida näitä joskus klovneriaakin sisältävää sanattoman teatterin  tapahtumia Suomessa

 

http://www.kulttuuri.org/fest11.htm

 

Mutta onneksi on YouTube, josta löytyi Imatralla eilen esiintyneen kohtauksia katalonialaisen Toti Toronellin esityksestä Naïf. Siitä tulikin viikon video:

 

 

 

Mitäköhän olen taas ensi viikolla ehtinyt unohtaa. 

 

 

            Pelleilemisiin,

 

            Pelle

 

 

 

Ranskan alkeita ja KLOVNITAITOJA : osa 49

 

 

Ranskan alkeiskurssi  Le gâteau  PALA 16

 

 

 

            Siiliparatiisi

 

 

Tällä kertaa ranskan oppitunti on hieman erilainen.  Saat nyt kuulla suomalaisittain äännettynä sen  ”a piece of cake” -tekstin, jonka avulla olet voinut testata ranskan kielen ääntämisesi edistymistä tässä viikkojen varrella.  YouTube -videon ääniraidan seuraamista helpottaa, jos luet aluksi ensimmäisestä linkistä tekstin sisällön englanniksi.  Sitten voit kokeilla itse ääntää ranskankielisen tekstin.  Lopuksi voit kuulla saman tekstin luettuna YouTube-videolta. 

 

Valitettavasti  minun ei onnistunut saada näytölle samanaikaisesti tuota luettua tekstiä ranskaksi.  Nyt tämä harjoitus toimii lähinnä kuullunymmärtämisen testinä.

 

http://www.piffe.com/inspiration/pieceofcake.php

http://www.funfou.com/fables/morceau-de-gateau.php

http://www.youtube.com/watch?v=5hKQ6MYPS74

 

Ensi viikolla yritän terästäytyä.  Silloin kerään avoimien ja suljettujen vokaalien ääntämisssääntöjä eri lähteistä.  Niiden avulla saat ääntämiseesi enemmän ranskalaista vaikutelmaa.

 

Aidosta ranskalaisesta ääntämisestä saat mallia seuraavan äänitallenteet sisältävän, melko laajan  fraasihakemiston avulla.

 

 http://www.chezmarianne.fi/fraaseja.htm

 

Toistamalla kuulemasi opit kieltä parhaiten.  Tuon Chez Marianne-sivuston yläosan aakkosia klikkamalla löydät myös paljon mukavia alkeisranskan harjoituksia.  Suosittelen lämpimästi.

 

 

 

                      Adieu,

 

                      Pelle Gudsson

 

 

 

 

 

 

 

Erään klovnitaidon tärkeyden huomasin viime viikolla : pitää toimia juuri silloin kun on oikea hetki.  Tavallisessa esityksessä se tarkoittaa sopivaa reagointia yllättäviin tapahtumiin. Siten yleisö huomaa ettei kyseessä ole mikään rutinoitunut näytös.  Tässä tulee esiin myös videotallenteen ja live-esityksen ero.  Stand up-komiikkahan on parhaimmillaan  näissä nopeissa improissa, mutta klovneriassakin ne tuovat oman lisänsä näytöksiin.  Klovnin tulee olla hyvin herkkä aistimaan ympäristöään.

 

Itse jouduin tarttumaan toisella tavalla hetkeen kiinni. Näin että Jyväskylän Kävelykadulla esiintyi sekä oikea balalaikan soittaja että myös marionettinukke, joka oli soittavinaan balalaikkaa.  Minulla oli kotona pienen pieni matkamuistobalalaikka ja riensin hakemaan sen.  Valitettavasti oikea balalaikan soittaja ehti lopettaa, ennen kuin  istahdin telttatuolille tarjoamaan ohikulkijoille ”ääntä nopeampaa musiikkia”.  Olin valmistanut sellaisen kyltin vappua varten ja sen viereen laitoin kitaravahvistimelta näyttävän rahankeräyslippaan.  En käyttänyt tällä kertaa pellenenää.  Kuitenkin monet  ohikulkijat alkoivat hymyillä nähtyäni äänettömän esitykseni – en siis koskettanut balalaikan kieliä lainkaan ja auoin vain suutani Suvivirren tahtiin.  Tämä toimi myös parodiana tuolle melko surkealle marionettiesitykselle.

 

Puolessatoista tunnissa keräsin rahaa 65 senttiä.   Samalla sain hyvää harjoitusta tulevaa katukitarointiani varten.  Leikkibalalaikalla kun ei tarvitse olla niin tarkka sointujen otteista, vaan pystyi miettimään millä tavalla ohikulkijoihin voi saada kontaktin.  Voimakas tunteella eläytyminen elekielen keinoin vaikutti olevan paras tapa.

 

Voimakkaita tunteita on tarjolla myös suomalaisen Race Horse Companyn ”Petit Mal”-nykysirkusesityksessä.  Ryhmä on saanut ulkomailla jo melkoisen kulttimaineen.  Sen ainoat lähiaikojen esitykset Suomessa ovat reilun viikon päästä Helsingissä:

 

 

http://www.sirkusinfo.fi/esityskalenteri/?view=728&link=esityskalenteri

 

Ehkäpä tuosta kylähulluilustakin voi saada aineksia klovneriaan.  Kylähullun tyyppihän on estradille tuotuna myös yksi klovnihahmo. Itse koen  kuuluvani katuperformansseillani lähinnä tähän lajityyppiin.  Yritän kuitenkin nostaa statustani taiteilijatasolle erittäin tarkoin kulloiseenkin teemaan liittyvän pukeutumisen sekä mahdollisimman siistin rekvisiitan avulla.

 

Sitten onkin vuorossa seitsemän statuskomiikan periaatetta, jotka tällä kertaa ovat hieman vaikeasti esityksiin sijoittettavissa. Namedropping eli julkkisten nimien mainitseminen muka tuttavinaan saattaisi ehkä toimia.

 

 

Halu olla itse äänessä

Hiljaisuuden vaatiminen alamaisilta ( jolloin nämä eivät voi varoittaa vaaroistakaan)

Nimien ja kuvien palvonta

Omien virheidensä myöntäminen, mutta haluttomuus hyvittää niistä

Loukkaamattomuussuojan vaatiminen

Halu olla ensimmäinen saaliinjaossa

Epärealistiset laajentumispyrkimykset

 

 

Keväällä Pelleopiston oppitunnit ilmestyvät vielä nimellä KLOVNITAITOJA, mutta kesäkuussa otetaan käyttöön uusi nimi.  Ei se paljon marssijärjestystä kylläkään muuta.

 

 

 

                Pelleilemisiin,

 

                Pelle

 

 

Ranskan alkeita ja KLOVNITAITOJA :osa 48

 

 

Ranskan alkeiskurssi   Le gâteau  PALA 15

 

 

 Siiliparatiisi

 

Suosittelen sinua aloittaman Le gâteau –kurssin klikkamalla kategoriavalikosta ALKEISRANSKAA- tekstiä.  Liuttamalla  palkkia alas pääset käsiksi ensimmäisen ranskankakun palaan.  Nämä oppitunnit kun on laadittu siten, että myöhemmin ilmestyneet tiedonpalat perustuvat pitkälti aikaisemmin opittuun.

 

Tällä kertaa esittelen joidenkin perusasioiden lisäksi lähinnä erilaisia tapoja, joilla ranskan kieli saadaan kuulostamaan niin lyhyeltä ja tiiviiltä.  Aluksi kuitenkin neljä ranskan kielen sanaa, jotka kuuluvat sadan yleisimmän  joukkoon.

 

APRÈS    [ apre ]    jälkeen, jäljessä

ENTRE    [ a~tr ]     välissä, keskellä, joukossa

NOTRE    [ notr ]      meidän

POUR      [ pur  ]      vuoksi, -lle  ( vertaa englannin ”for”-sana )

 

Sitten on vuorossa kaksi ehkä tärkeintä ranskan epäsäännöllistä verbiä : olla ja omistaa.  ÊTRE –verbin  , joka tarkoittaa ”olla”,  hän-muoto  ”EST” onkin jo tuttu.  Seuraavan taulukon vasemman ylälaidan laatikon sisältö on syytä opiskella ulkoa.

 

http://www.verb2verbe.com/FrenchConj.aspx?verb=%c3%aatre&tail=&ref=0&type=query

 

AVOIR-verbi tarkoittaa ”omistaa”.  Se tulee olemaan erittäin käyttökelpoinen käytännön puhetilanteissa.  Suosittelen vasemman ylälaatikon päähän pänttäämistä kynän ja paperin tai tietokoneen näppäimistön avulla.

 

http://www.verb2verbe.com/FrenchConj.aspx?verb=avoir&tail=&ref=0&type=query

 

Sanojen sidonta on tyypillistä ranskankielelle.   Esimerkiksi tavallisesti ääntymätön loppukonsonantti äännetään, jos sen jäljessä on vokaalilla alkava sana.  Tavallisesti ääntymättömät S-, Z- ja X-kirjaimet ääntyvät soinnillisina,  jolloin tarkekirjoituksessa hakasulkeissa käytetään z-merkkiä.

 

C’ EST  UNE BONNE IDÉE    [ setynbonide ]     Se on hyvä ajatus

IL EST SIX HEURES    [  ilesizöör ]       Kello on kuusi

 

Monikko muodostetaan  lisäämällä sanan loppuun S.  Jos sana päättyy kirjainyhdistelmään  -EAU, niin päätteenä on ääntymätön X.  Sanat, joilla on  yksikössä   AL- pääte saavat monikossa AUX –päätteen .Määrätty monikkomuoto ilmaistaan LES apusanalla ja määrittelemätön taas sanalla DES

.

LES  ENFANTS       [  leza~fa~  ]   lapset   ( sanan suku vaihtuu lapsen sukupuolen mukaan )

DES  OISEAUX       [  dezuazo  ]      lintuja

LES  JOURNAUX     [ le3urno ]      sanomalehdet

 

 

 

 Isaac Joo

 

DE-apusana käytetään omistussuhteen ilmaisemisen lisäksi myös muilla tavoin.   Sillä ilmaistaan esimerkiksi mistä joku on tulossa.

 

D’ICI     [ disi ]      täältä

 

Kun suomenkielisessä lauseessa sanan edessä voisi olla ”hieman” tai muutamia”, niin silloin käytetään myös DE apusanaa.  On huomattava, että se muodostaa  eri etusanojen yhteydessä aivan uusia sanoja.

 

DE  LE   =  DE LE

DE  LA   =  DU         [ dy ]

DE  LES    =  DES       [ de ]

 

DE LE SUCRE     [  delösykr  ]     sokeria

DU  PAIN     [ dypä~  ]     leipää

DES  LIVRES    [ delivr  ]     kirjoja

 

 

Monet lyhyet sanat lausutaan yhteen. Sanan edessä oleva artikkelikin  äännetään yhdessä pääsanan kanssa, ellei se ole jo liitetty yhteen sitä edeltävän verbin kanssa.

 

JE VIENS  DE LA FORÊT     [  3e vjä~dla  fore  ]     Tulen metsästä    VENIR*

IL EST       [ ile ]       hän on

IL Y A        [ ilja ]      on olemassa   ( vertaa englannin ”there is” –ilmaisu )

IL N’Y A PAS DE      [ ilnjapadö ]          ei ole   ( jotakin ) 

 

Heittomerkillä korvataan seuraavien lyhyiden sanojen e- tai a-kirjain vokaalilla alkavan sanan edessä.  Samaa lyhennystapaa käytetään usein h-kirjaimella alkavien sanojen edellä.

 

 

CE        tämä

DE        ilmaisee  esim. omistajaa, alkuperää, paikkaa mistä

JE         minä

LE         miespuolinen määrätty etusana

LA         naispuolinen määrätty etusana

ME        minua, minut, minulle, minulta

NE        kieltosana sanaparissa NE  … PAS

QUE      joka

SE         itseään, tselleen, toisensa

TE          sinua, sinut, sinulle

 

 

JE T’AIME     [ 3ötem  ]        Minä rakastan sinua           AIMER* (säännöllinen)

QU’EST-CE QUE C’EST      [ kesköse ]    Mitä se on ?  ( CE jää ääntämättä)

 

 

S’   voi tarkoittaa myös lyhennettä  SI- sanasta  (=jos), kun se on IL/ILS –sanojen edessä  (= hän/he).

 

Apusana  À   (=johonkin, jossakin)  muodostaa etusanojen kanssa uusia sanoja. 

 

À  LA   =   À LA

Á  LE   =   AU

À  LES    =  AUX

 

JE TRAVAILLE À TURKU    [ 3ö travaij a.tyrky ]    Olen töissä Turussa

JE VAIS AU CINÉMA           [ 3ö  ve  o.sinema  ]    Menen elokuviin         ALLER*                               

JE VAIS AUX ETATS-UNIS    [ 3ö  vezozetazyni  ]   Matkustan USA :han

 

Yhdysviivalla yhteenliitetyt sanat äännetään yhteen

 

PEUT-ÊTRE     [ pöteetr ]     ehkä

Y-A-T-IL          [ iatil  ]     onko…     ( T-kirjain on lisätty ääntämisen helpottamiseksi)

AVEZ-VOUS UNE VOITURE ?    [ avevu ynvuatyr ]   Onko teillä auto ?

(Tätä te-muotoa käytetään  usein sekä kysymys-  että myös käskymuodoissa )

 

Useat tavalliset sanonnat kuulostavat yhdeltä sanalta

 

TOUT LE  MONDE   [   tulmo~d ]     kaikki ihmiset, ” koko maailma”

COMMENT ALLEZ-VOUS?      [ koma~talevu ]    Miten voitte?

TRÈS BIEN, MERCI, ET VOUS?  [ trebjä~, merci, evu ]  Hyvin kiitos, entä te ?

 

Huomaa, että kun ranskan kielellä tiedustellaan jotain ilman kysymyssanaa,  niin lauseessa on loppua kohti nouseva äänenkorkeus.  Muissa tapauksissa äänenkorkeus laskee lauseen lopussa.

 

Tässä vaiheessa ranskan opintojasi suosittelen lämpimästi tutustumista Suomen, Ruotsin ja Norjan yleisradioyhtiöiden  yhdessä tuottamaan Pique-nique –kielikurssiin.  Siellä käsitellään paljon samoja teemoja, joita Le gâteau-kurssilla on jo sivuttu.  Tietokoneeseesi ladattavalla Pique-nique-sanastosovelluksella voit laajentaa sanavarastoasi huomattavasti.   Vielä jos saisit kirjastosta lainatuksi sen oppikirjan ja äänitteen…  muitakaan alkeiskursseja yhtään väheksymättä.

 

 

Tässä vielä muutamia sanoja, jotka helpottavat tuon PIQUE-NIQUE 1 –kurssin aineiston tutkimista aina kuudenteen kappaleeseen eli välikokeeseen saakka.

 

PUYRICARD  =  pieni paikkakunta Etelä- Ranskassa

SALUT  =  tuttavallinen tervehdys

BIÈRE   = olut

TIENS*  =   Ole hyvä!

COPAIN  =  kaveri

PÈRE  =  isä

SA  =  hänen

MÈRE  = äiti

MANGER *= syödä

 

Ensi kerralla tarkennetaan ranskan kielen vokaalien ääntämistä.  Toukokuun loppuun mennessä tämä ranskan kielen ääntämisosio on valmis.  Viimeisissä Le gâteau-kurssin jaksoissa kerrataan vielä opittua.  Aktiivisesti hieman  lisää opiskellen saatat  tulla ymmärretyksi Ranskassa jo tänä kesänä – mikäli matkasi sinne suuntautuu.

 

 

                  Adieu

 

                 Pelle Gudsson

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vappu lähestyy ja taikurin ilmapalloista alkaa tulla entistäkin enemmän Google- tiedusteluja.  Katson, jos ehdin ennen vappua vielä laatia jonkinlaisen tiivistelmän viimevuotisista kirjoituksista.  Nythän ne löytyvät tuosta ILMAPALLOT-kategoriasta.   Mitään en kylläkään lupaa.

 

Euroopan sirkuspäivää vietettiin perinteisesti 17. huhtikuuta.  Suomessa silloin esitettiin vaalisirkusta.  Perinteisempää sirkustelua oli myös tarjolla:

 

http://www.sirkusinfo.fi/uutiset/maailman-sirkuspaiva-17-4-2010

 

Huhtikuun kuukauden klovni on RIKU MIETTINEN.  Hänet voi tilata myös lastenkutsuille, syntymäpäiville tai yritysten tapahtumiin Esityksiään on nähty myös TV7- kanavalla.  Kotisivunsa löytyvät osoitteesta:

 

http://www.rikupelle.com

 

Hän esittää muun pelletemppuilun ohella myös evankelioivaa klovneriaa tilauksesta.

 

Englanninkielisessä maailmassa kristityt klovnit ovat yleisempää.  Klovnin  vierailu palvelutaloissa  voi tuoda maallista iloa ihmisille, joiden sydän voi avautua myöhemmin myös seurakunnan hengellisemmällekin tarjonnalle : laulu- tai draamaryhmille.  Viikon videolla esitellään havainnollisesti mitä tällaisissa klovnin laitosvierailuissa tulisi pitää mielessä.  Videolla esitetään myös huumorin keinoin, miten ei pitäisi toimia.

 

http://www.youtube.com/watch?v=_ji4yEWSjuI

 

Itse olen alkanut pitää hieman ristiriitaisena tuoda evankeliumia julki käyttäessäni punaista nenää.  Silloin vastaanottajat saattavat hämmentyä, eikä varsinainen ilosanoma Jeesuksesta mene perille.  Olen ratkaissut ongelman siirtymällä performansseihin, joissa käytän koomisia elementtejä.  Nyt vappuna tarkoitukseni on tehdä Jyväskylässä ristin muotoisia ilmapallomiekkoja, joiden suoria aihioita säilytän golfbägissä.  Siinä vapun gägi.  Aion kirjoittaa miekkaan myös blogiosoitteni, jossa annetaan muun muassa ilmapallokoiran teko-ohjeet.

 

Mahdollisesti Jyväskylän katukuvaan ilmestyy uusi klovnihahmo vapun aikana.  Ainakin olen rohkaissut häntä siihen.  Ensimmäinen julkinen esiintyminen jännittää aina, mutta yleensä siitä selviää hengissä.  Vappuna ihmiset ovat sitä paitsi tavallista iloisempia ja vastaanottavaisempia. Olenpa tavannut Jyväskylässä kristityn pariskunnankin pellenenät päässään vain istuskelemassa puistonpenkillä.

 

 Kuitenkin jokin lisärekvisiitta voi tuoda tarvittavan turvan.  Itse sain itsevarmuutta katuesityksiini pellenenän lisäksi käyttämistäni valkoisista mikrotiplukäsineistä. 

 

http://www.novakari.fi/verkkokauppa/product_details.php?p=1181

 

Ne ovat halpoja, mutta valitettavasti niitä ei voi pestä.  Mielestäni ne kuitenkin loivat juuri oikeanlaisen pellevaikutelman.  Suosittelen sinullekin valkoisia  mikrotiplukäsineitä, jos klovniasusi on vielä suunnitteilla.

 

   turpi

 

Pelleopiston ohjeet naurun luomiseen jatkuvat taas status-tyyppisillä vihjeillä.  Ne toimivat pari- ja ryhmäklovneriassa, kun tarkoituksena on saada itseään tärkeänä pitävä klovnihahmo naurunalaiseksi.  Nämäkin seitsemän periaatetta pohjautuvat arkielämästä tehtyihin havaintoihin vallankäytön eri muodoista.  Kun vallankäytön väärät muodot paljastetaan, niistä tulee koomisia.

 

 

Kuiskauksen käyttö uteliaisuuden herättämiseen

Piilopaikkaan hakeutuminen

Alamaisten sitomineen itseensä eri tavoin

Ylisuurten ryhmien muodostaminen

Tarpeettomuuksien tyrkyttäminen

Epävarmuuden aiheuttaminen tahallaan

Asioiden toistaminen kyllästymiseen asti

 

 

Kuten ehkä huomaat, niin esimerkiksi ylisuurten ryhmien luomien on jo arkipäivää Suomen kouluissa.  Puhumattakaan tarpeettomuuksien tyrkyttämisestä jota kutsutaan myös mainonnaksi.  Taitavalla klovnerialla voi vaikuttaa yleiseen mielipiteesen ja sitä kautta yhteiskunnan tilaan.

 

Joskus  tarvitaan arkipäivän anarkiaa, josta kerron malliesimerkin Tsekkoslovakian miehityksen ajalta 1968.  Silloin Prahan asukkaat vaihtoivat katukylttien paikkaa keskenään, jotta neuvostoliittolaiset miehittäjät eivät voinetkaan enää luottaa karttoihinsa.

 

Siinäkin pilassa on ollut ollut järkisyyt takana.  Niin myös aina kaikessa muussakin huipputason klovneriassa

 

 Jotain samaa iloista anarkiaa taitaa olla perinteisissä teekkarijäynissäkin. Monthy Python –kirjassa kerrotaan englantilaisessa sisäoppilaitoksessa jopa joidenkin purkaneen auton pieniin osiin ja koonneen sen sitten asuntolan sisällä.  On siinä toisilla ollut ihmettelemistä, miten käynnissä oleva auto on saatu sisätiloihin.

 

 

                  Pelleilemisiin

 

                  Pelle

 

 

KLOVNITAITOJA : osa 22

 

Tulevina viikkoina esittelen erityyppisiä klovnihahmoja. Viime viikolla Pelleopiston kuukauden klovniksi valittiin arjen ilopilleri.  Arkipäivän pelleilyyn voi ryhtyä myös toisenlaisista, melko traagisista, motiiveista. Läheisriippuvaisessa perheessä joku saattaa ottaa pellen roolin tai sitten koulukiusattu alkaa naurattaa kiusaajiaan. Seuraavan artikkelin keskivaiheilla kerrotaankin, miten pelleilyä voi käyttää itsepuolustustaitonakin:

 

http://www.perhe.fi/artikkeli/koululainen/326/kun_lasta_kiusataan

 

Luokan pelle käyttänee aika paljon hyväkseen erilaista rekvisiittaa, niinpä seuraavaksi esittelenkin seitsemän rekvisiittakomiikan keinoa, jotka löytyvät myös Vesa Karvisen kirjan ”Naurun ABC” liiteosasta:

 

 

Kahden oven variaatiot

Kameran edessä viihtyminen

Propagandaparodia

Kirjoitetut välitekstit mykkäfilmien tapaan

Osoittava nuoli live-esityksessä

Henkilön toimintaa ohjaava laite

Tuuli vie tavaroita  (helppo toteuttaa pöytätuulettimella)

 

 

Kerran eräässä autoritatiivisessa yhteisössä tein heidän puolestaan toimintaansa maasta taivaisiin kehuvan kiertokirjeen.  Se lähetettiinkin, mutta minä ja eräs ystäväni, joka myös näki yhteisön toiminnan kaksinaamaisuuden, oltiin tikahtua nauruun, kun se luettiin ääneen ennen lähettämistä.  Siinä esimerkki propagandaparodiasta.

 

Kahden oven variaatioissa kaksi henkilöä kulkee yllättävillä tavoilla ovien läpi, ohi tai yli estradille ja sieltä pois.  Onpa tanssiteatteri Hurjaruuth tehnyt tästä jopa yhden oven tilausesityksen nimeltään OVI, jossa estradilla temppuilee kolme klovnia:

 

http://www.hurjaruuth.fi/asp/system/empty.asp?P=833&VID=default&SID=775147307162497&S=1&C=27312

 

Tämän viikon videosta, jossa Charlie Chaplin esiintyy ensimmäisiä kertoja tavaramerkiksi muodostuneessa asukokonaisuudessaan, voit ottaa oppia kameran edessä viihtymisestä - Kids Auto Races in Venice:

 

 

 

Viime viikolla alkoi Pelleopiston taikatemppusarja.  Koska suomalaiset taikurit ovat melko tarkkoja siitä, ettei heidän maksullisissa esityksissään näyttämien temppujen salaisuuksia paljasteta internetissä, niin seuraavassa origamipohjainen taikatemppu.  Näet sen toiminnan siirtämällä kursoria ylimmäisen kuvan päälle ja pois.  Taitteluohjeet löytyvät Bunny Bill -tekstin takaa:

 

 http://www.avnertheeccentric.com/origami.php

 

Aivan kuten viime viikon palmeeraustekniikatkin olivat melko vaativia, niin ei tuon paperihatusta pomppaavan paperijäniksenkään taittelu käy aivan yks kaks.

 

 

   Photo:  MIAMIAMIA via www.sxc.hu

 

Mikäli et halua alkaa rypistellä ulkomaanvaluutta, niin voit leikata origamiarkin mieleisestäsi paperista  Taiteltavan paperiarkin koon tulisi olla 156 x 66,3 mm  ja paksuudeltaan oikea dollari on 0,11 mm.   Voit aina kertoa nuo mitat millä tahansa suurennussuhdetta ilmaisevalla luvulla saadaksesi aikaan sopivan kokoisen pilailuvälineen.

 

Sirkus Finlandian esityksenkin ehdit vielä nähdä Helsingissä tämän kuun ajan. Siinä on luvassa monta klovneriatyyppistä numeroa.

 

http://www.sirkusinfo.fi/esityskalenteri

 

Olen kuullut, että perinteisesti sirkuksen vuoden viimeiseen näytökseen saattaa tulla jotain ylimääräisiä yllätyksiä.

 

 

 

                   Pelleilemisiin,

 

                   Pelle